Intersystems uutisia

Ensimmäinen InterSystemsin sertifikaatti Suomessa Istekin Maurille

Mauri Kaatrasalo työskentelee pääsuunnittelijana Istekissä, informaatio- sekä terveyden- ja hyvinvoinnin teknologian asiantuntijaorganisaatiossa.

– Taidan olla InterSystemsin mannekiini, vaikken niin komea olekaan. Tykkään tehdä töitä yhtiön teknologialla. Arvostan erityisesti sen luotettavuutta, sillä etenkin sote-alalla tekemisen pitää onnistua ja ohjelmien on toimittava 24/7, Kaatrasalo kertoo.

Kuvassa Mauri Kaatrasalo on ennemmin Husqvarnan kuin InterSystemsin mannekiini

Hän on tehnyt teknologia-alan töitä 1990-luvun loppupuolelta asti. Digitaalisuus on kehittynyt harppauksin ja prosessit nopeutuneet. Kaatrasalon mielestä on hienoa, että asiakkaat ovat nykyään kehityksessä mukana ja pääsevät vaikuttamaan aiempaa enemmän käyttämäänsä teknologiaan.

Hän innostui tekemään sertifiointiin oikeuttavan HealthShare Health Connect HL7 Interface Specialist -kokeen, kun sitä tarjottiin ilmaiseksi InterSystemsin virtuaalisen asiakastapahtuman yhteydessä.

– Mikään läpihuutojuttu se ei ollut, vaikka minulla on pitkä kokemus yhtiön työkaluista. Pitkästä kokemuksesta oli hyötyä, sillä en erikseen valmentautunut kokeeseen. Kiirekään ei tullut, sillä selvitin sen 50 minuutissa. Aikaa olisi ollut kaksi tuntia.

Kaatrasalo on hyvillään sertifikaatistaan. Se kertoo hänen mielestään etenkin siitä, että hänellä on hallussaan integraation arkkitehtuurin perusasiat kattavasti. Ja aika paljon myös detaljeja, sillä niitäkin oli kokeessa mukana.

Hän aikoo innostaa myös kollegojaan testiin. InterSystemsin tuotteita käyttää Istekissä tiiviisti kymmenkunta työkaveria, joista usealla on pitkä Health Connect HL7 -kokemus.

– Olisi hienoa, jos meistä yhteensä neljällä olisi sertifikaatti, sillä silloin saisimme yritystason sertifikaatin, Kaatrasalo kertoo.

 

Artikkelit

Tapahtumat

Materiaalit

pdf
Focus Sessions on-demand

On our event platform you can take another look at all Focus Sessions of the Virtual Summit 2020. (You have to be registered at the Event Platform first)

On-demand
pdf
Smart Factory Start Pack

InterSystems’ Smart Factory Starter Pack is an open source framework for quickly creating Overall Equipment Efficiency (OEE) dashboards and is the ideal starting point for initial Smart Factory projects.

 

GITHUB
pdf
Experience InterSystems Technology

Looking for ways to try InterSystems Technology? Check out a resource guide on a topic of your choosing.

INFORMATION