Intersystems uutisia

InterSystems jatkaa suosittuja integraatiokoulutuksiaan Suomessa

InterSystems on jo kymmenen vuoden ajan kouluttanut suomalaisia IT- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisia tekemään potilasjärjestelmien integraatioita. Käytännönläheisissä koulutuksissa osallistujat pääsevät monipuolisten simulaatioharjoitusten kautta viemään oppeja käytäntöön.

InterSystemsin integraatiokoulutukset käynnistyivät jo 10 vuotta sitten tuolloin käytössä olleen Ensemble- käyttäjien tapaamisena. InterSystemsin myynti-insinööri Anssi Kauppi on ollut järjestelyissä mukana alusta saakka.

– Osallistujat pääsevät toteuttamaan varsin vaativan ja todenmukaisen integraatioprojektin simuloidussa järjestelmäympäristössä. He selvittävät lisäksi simuloituja vikatilanteita, kun integraatioiden kehitysprojekti on saatu valmiiksi ja ratkaisu on siirretty “tuotantoon”, Kauppi selvittää.

Istekissä integraatioiden parissa työskentelevä erikoissuunnittelija Heli Väätäinen on osallistunut kurssille jo kaksi kertaa.

– Vaikka olin jo aiemmin osallistunut koulutukseen, niin myös tämä toinen kerta oli erittäin hyödyllinen. Vastaavaa koulutusta ei muualta saa ja integraatioiden lisäksi sain paljon arvokasta tietoa InterSystemsin tuotteista, Väätäinen sanoo.

InterSystemsin koulutuksiin on osallistunut jo satoja integraatioista kiinnostuneita. Joukossa on myös henkilöitä, joilla ei ole aiempaa ohjelmointitaustaa.

– Nykyään käytämme noin puoli päivää kurssista ohjelmistokehitysympäristöihin tutustumiseen. Kurssi on suunniteltu ennen kaikkea integraatioiden kehittäjille, mutta soveltuu erittäin hyvin myös integraatioiden valvojille, jopa arkkitehdeille, myyjille, integraatiotiimien vetäjille – siis kenelle tahansa, joka haluaa ymmärtää miten integraatiot toimivat ihan oikeasti ja miten niitä toteutetaan. Jopa tietohallintojohtajat hyötyvät parantuneesta kyvystä tunnistaa integrointiin liittyviä pullonkauloja toimintaprosesseissa, Kauppi lupaa.

Kurssit kestävät 2–3 päivää ja suurimman osan ajasta vie konkreettinen harjoitus, jonka aikana toteutetaan integraatioprojekti. Anssin rinnalla toisena kouluttajana toimii nykyään InterSystemsin toinen myynti-insinööri Janne Korhonen.

– Palautteiden perusteella päivät ovat varsin intensiivisiä ja puristavat kyllä osallistujista niin sanotusti mehut. Vapaa-ajalla kuitenkin pääsemme rentoutumaan ja tutustumaan toisiimme. Olemme lisäksi vieneet valmennuksia luonnon keskelle, jolloin rentoutua voi vaikka Äkäslompolon tunturimaisemissa, Kauppi kertoo.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tuleviin valmennuksiin, voit olla yhteydessä Anssiin sähköpostitse anssi.kauppi@intersystems.com

Artikkelit

Tapahtumat

Materiaalit

pdf
Podcast jakso 1

Istekin erityisasiantuntija Marjo Uusitalo kertoo  katkeamattoman lääkehoidon prosesseista Talking Business & Tech -podcastissa.

PODCAST
pdf
Gartner-analyysi

Gartner noteerasi meidät pilvipohjaisten tietokantahallintajärjestelmien haastajana MagicQuadrant-nelikenttäanalyysissään.

ANALYYSI
pdf
Tutustu verkkosivuihimme

InterSystemsin verkkosivut ovat uudistuneet. Käy tutustumassa kansainväliseen sivustoomme.

Verkkosivut